Luistelukoululaisen varusteet


Luistimet

Luistinten tulee olla tukevat ja sopivat kooltaan. Kenkään tulisi mahtua vain ohut puuvillainen sukka, eikä kasvuvaraa kannata olla, sillä silloin painopiste ei ole terällä oikeassa kohtaa ja oppiminen vaikeutuu. Suosittelemme oikeita taitoluistimia, joiden teristä löytyy kärkipiikit. Taitoluistimia saa edullisesti käytettyinä esimerkiksi nettikirpputoreilta ja myöskin taitoluistelun erikoisliikkeistä.

Nauhojen täytyy olla harjoituksissa hyvin kiinnitettyinä, jotta ne eivät aukea ja aiheuta vaaratilanteita. Sopiva tiukkuus on silloin, kun varren ja nilkan väliin mahtuu aikuisen sormi.


Luistinten huoltaminen

Terien päällä on hyvä käyttää kovia teräsuojia, sillä paljaalla terällä käveleminen jäähallin likaisilla matoilla vaurioittaa terää. Harjoitusten jälkeen terät tulee kuivata huolellisesti, laittaa mahdolliset pehmeät suojat niihin kuljetuksen ajaksi ja asettaa luistimet kotona kuivumaan pehmeälle alustalle. Muuten terät ruostuvat ja tylsyvät.

Terät täytyy muistaa teroituttaa säännöllisesti. Mielellään asiantuntijalla ja vähintään kaksi kertaa kauden aikana. Seurallamme on myös oma teroittaja, jonka yhteystiedot ovat alapuolella.

Olli Ravi

Laukkapolku 11, Valkeala

p. 0405013256

Hinta 10€

Toimita luistimet, yhteystietosi, päivämäärä koska luistimet on toimitettu ja päivämäärä milloin viimeistään luistimet tarvitset sekä maksu pussissa Ollille. Olli laittaa viestiä, kun luistimet voi noutaa. Nouto noin 1-2 vuorokauden kuluttua. Luistimet voi jättää kuistille, vaikkei ketään olisi kotona. Näin jää turhat viestittelyt pois. Teroitukseen ei sisälly kuljetuspalvelua, vaan jokainen teroitusta tarvitseva hoitaa luistimensa teroituspisteeseen itse.


Pukeutuminen

Oikeanlainen pukeutuminen on sellainen, mikä lämmittää, mutta siinä on helppo liikkua. Kypärän alle on hyvä laittaa päähine ja käsineet käsiin. Käsineiden olisi hyvä olla sellaiset, millä pystyy helposti poimimaan tavaroita jään pinnalta.

Parhaimpia vaatteita ei kuitenkaan kannata luistelukoulun jäälle pukea, sillä ohjaajat piirtävät jäähän tussilla ja tussi ei lähde välttämättä vaatteista pois.

HUOM! Kypärä on luistelukoululaisen pakollinen suojaväline! Ilman kypärää ei saa osallistua harjoituksiin.

Lisätietoja varusteista saat seuramme valmentajilta ja ohjaajilta.


Vinkkejä varusteiden hankintaan

Facebook - Taitoluistelukirpputori

Facebook - KooKoo Jäätaitureiden kamakirppis ryhmä

Lucky Skate - Taitoluistelun erikoisliike

Skateshop - Taitoluistelun erikoisliike

Golden Skate - Taitoluistelun erikoisliike